Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Maasto

 

Ukkosklaan

Ukkosklaanin reviirillä on suuri, vanha tammi, joka kaatui valtaisan myrskyn myötä lähes leirin päälle. Siitä klaani onkin nimensä saanut. Reviiri on lähes pelkkää metsää, lukuun ottamatta suurta, valtaisaa koskea, Perhokoskea, joka johtaa lähes koko reviirin keskellä olevaan lampeen, Pajulampeen. Ukkosklaanin reviirillä on myös suuri, vanha kelopuu, Korppimänty, jota klaani käyttää oppilaiden koulutuspaikkana. Ukksoklaanin reviiriä peittää suurimmaksi osaksi sammal, saniaset sekä aukeat, ja jotkut satunnaiset heikkakasat. Ukkosklaanin leiri on niin kutsutussa rotkossa, jonka seinämiin on koverrettu pesät. Ukkoskalaanin rajanaapureina toimivat Virtaklaani sekä Nummiklaani.

Virtaklaani

 

Virtaklaanin reviirillä on monta jokea, sekä lampea. Siitä klaani onkin nimensä saanut. Reviirillä on paljon kuusia, ja leiri sijaitsee pienen lammen keskellä, hiekkaisessa kuopassa jota suojaa piikkiherneiden ja kaislojen muuri. Saareen pääsee kätevästi uiden, ja Virtaklaanilaisethan siihen ovat tottuneet. Virtaklaanin reviiri on hyvin kaunis, ja siellä on myös sekametsää, mikä tarkoittaa hiekkaisia kumpareita, vehreitä aukioita ja sananjalkamättäitä. Suurin järvi reviirillä, Ukkosklaanin rajan lähistöllä on nimeltään Hunajavesi. Sen läheisestä vanhasta tammesta löytyy aina mehiläispesiä, ja siitä järvikin on nimensä saanut. Reviirillä sijaitseva vanha tammi, Ikitammi, jossa koulutetaan oppilaita. Virtaklaanin rajanaapureina toimivat Ukkoklaani ja Kaamosklaani.

Nummiklaani

Nummiklaanin reviiri on lähes pelkkää nummea. Sen keskellä sijaitsee kuitenkin yksi lampi, Pihkalampi. Nummiklaanin leiri sijaitsee suuressa painaumassa maata, ja pesät on kaivettu painauman seinämiin. Reviirillä on suuri punainen kivi, Punajärkäle, jota käytetään oppilaiden koulutus paikkana. Myös läheinen kaksijalkala sijaitsee Nummiklaanin rajojen reunamille. Nummiklaanin rajanaapureina toimivat Ukkosklaani ja Kaamosklaani. 

©2020 Mystical || Susiroolipeli vuodesta 2014 - suntuubi.com